EHJÄ ry hakee keskustoimistolleen Helsinkiin järjestöviestijää määräaikaiseen työsuhteeseen vähintään vuoden 2024 loppuun asti.

Oletko alle 30-vuotias työtön nuori tai osatyökykyinen työnhakija? Kiinnostaisiko sinua vuoden pesti järjestöviestinnän parissa?

Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry on vuonna 1983 perustettu valtakunnallinen lastensuojelujärjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä lasten, nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalista syrjäytymistä. Haemme nyt joukkoomme järjestöviestijää keskustoimistollemme Töölöön vuodeksi.

Järjestöviestijän toimenkuvaan kuuluu mm. järjestöviestinnän suunnittelu ja toteutus, järjestön tapahtumien suunnittelu ja toteutus sekä yleiset toimistotyöt. Työtehtäviä ovat esimerkiksi sosiaalisen median viestintä, järjestön toimintojen ja projektien viestinnän tukeminen sekä muut avustavat tehtävät. Tukena kaikissa työtehtävissä toimii järjestökoordinaattori, ja työntekijän omia vahvuuksia voidaan huomioida työnkuvassa. Tehtävässä on osittainen etätyömahdollisuus.

Järjestössämme työntekijä pääsee tutustumaan monipuolisesti järjestötyöhön ja -viestintään. Tarjoamme mentorointia, verkostoja sekä mukavan työyhteisön tuen koko työsuhteen ajaksi. Emme odota aikaisempaa alan työkokemusta, mutta alan koulutus ja muu näyttö viestinnän osaamisesta katsotaan eduksi.

Järjestöviestijä palkataan Paikka Auki -ohjelman kautta, joten hakijan tulee olla alle 30-vuotias työtön (ei päätoiminen opiskelija) nuori tai osatyökykyinen työnhakija. Henkilö ei saa olla toiminut aikaisemmin työsuhteessa Paikka Auki -ohjelman kautta. Lisätietoja Paikka Auki -ohjelmasta: www.paikka-auki.fi

Täytämme paikan sopivan hakijan löydyttyä ja haastattelemme koko prosessin ajan. Toivomme uuden työntekijän aloittavan työyhteisössämme maaliskuun 2024 aikana. Työyhteisömme on savuton. 

Noudatamme työsuhteissamme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Tehtävä on kokoaikainen (37,5 h/viikko) ja palkka on 2500 €/kk.

Työhakemukset ansioluetteloineen toimitetaan sähköpostitse 11.2. mennessä osoitteeseen: elina.tossavainen@ehja.fi

Lisätietoja työpaikasta: www.ehja.fi / järjestökoordinaattori Elina Tossavainen 045 132 9321 elina.tossavainen@ehja.fi