Helmikuun lopulla EHJÄn Järvenpään toimipisteellä saatiin käynnistettyä uusi STEA-avusteinen Kumppanina koulupolulla –hanke, jossa vapaaehtoiset koulupolkukumppanit tukevat maahanmuuttajaperheiden vanhempia, joilla on suomalaisen koulupolun alussa olevia lapsia. 

Hanke on kolmivuotinen (2024-2026) ja sen tavoitteena on, että maahanmuuttajataustaiset vanhemmat oppivat tuntemaan suomalaisen koulupolun paremmin ja ymmärtävät paremmin oman roolinsa lapsensa koulupolun tukijoina. Tavoitteena on myös, että maahanmuuttajataustaiset vanhemmat löytävät luotettavan henkilön, jolta he uskaltavat kysyä matalalla kynnyksellä koulupolkuun liittyvistä asioista ja reflektoida omaa toimintaansa. Toiminnan avulla halutaan luoda vanhemmille myös pystyvyyden tunnetta siitä, että he kykenevät tukemaan paremmin lastensa koulupolkua tulevaisuudessa. Toimintaa järjestetään Järvenpäässä.  

Hankkeen vapaaehtoisilla koulukumppaneilla on omakohtaista kokemusta suomalaisesta koulujärjestelmästä, muuta kokemusta tai koulutusta ei vaadita. Koulukumppanit sitoutuvat vuoden mittaiseen tukisuhteeseen maahanmuuttajaperheen kanssa, ja tapaavat perhettä noin kerran kuukaudessa. Ensimmäiset koulukumppanuudet alkavat kouluvuoden aloituksen yhteydessä syksyllä 2024. 

Ensimmäiset vapaaehtoisten koulutukset järjestetään jo huhtikuussa, joten jos olet kiinnostunut aloittamaan tämän merkityksellisen toiminnan, hae pian mukaan!  

Järvenpään toimipisteessä tulevat koulutuspäivät ovat: 

La 27.4. klo 10-15 
Ma 6.5. klo 17-19.30 
Ke 15.5. klo 17-19.30 

Lisätietoja: 

Niina Breucha, projektipäällikkö 
050 514 0303 
niina.breucha@ehja.fi 

Karin Immonen, projektikoordinaattori 
045 125 6203 
karin.immonen@ehja.fi