“Mä täytän ihan just 18. Mun pitää muuttaa pois, yksin. Pärjäänkö mä? Onko mulla ketään?”

Voisin kuvitella, että nää on useimpien sijaishuollosta itsenäisyvien nuorten ajatuksia. Nää oli myös mun ajatuksia seitsemän vuotta sitten. Onneks oli jälkihuolto.

Mulle kerrottiin, että sijaishuollosta itsenäistyvät, on oikeutettuja jälkihuoltoon. Mitä se sitten tarkotti? Silloin se tarkoitti sitä, että sosiaalihuoltojärjestelmä huolehtis susta siihen asti, kun täytät 21-vuotta. Sulle nimettäis oma sosiaalityöntekijä, joka kattoo paperilla, että sun asiat sujuu ja sulla on kaikki hyvin. Saisit myös sosiaaliohjaajan, joka näkis sua kerran pari kuukaudessa ja saisit sen kanssa tutustua “aikuisten” elämään, ihan rauhassa. Jälkihuolto tukis sua esimerkiks koulunkäynnissä ja harrastuksissa. Tarvittaessa voisin soittaa ja pyytää apua melkeen missä vaan arjen asiassa.

Varmasti tää on toteutunu monilla, mutta mulla se ei toteutunu ihan niin yksinkertasesti. Mun sosiaalityöntekijä vaihtu kolme kertaa. Niistä työntekijöistä tapasin kaks. Muuten asiat hoidettiin puhelimitse, koska muuten ei ollu aikaa. Mulle nimetyn sosiaaliohjaajan mä näin yhden ainoan kerran, ekassa jälkihuoltopalaverissa, enkä koskaan oo muistanu edes sen nimeä. Jälkihuollon asiakkaana olin kuitenkin jo aiemmin saanut Omilleen-toiminnan kautta vapaaehtosen tukihenkilön ja se oli mun pelastus. Lisää siitä kuulee Omilleen podcastista (omilleen.fi).

Kävin tänään 11. helmikuuta 2020 pikkuparlamentissa Helsingissä kuuntelemassa ja keskustelemassa lastensuojelusta ja jälkihuollosta, nuorten kokemusasiantuntijoiden ja muutaman kansanedustajan kanssa. Kyseessä oli Vallankumous lastensuojelussa -niminen tapahtuma. Asiaa oli paljon ja se oli tärkeetä. Haluaisin aidosti ja lämpimästi kiittää kaikkia siellä olleita.

Jälkihuolto on menny paljon eteenpäin. Viimeisin ja isoin muutos taitaa olla ikärajan nostaminen neljällä vuodella. Hienoa, siis ihan huippua! Paljon on silti vielä tekemistä.

Tosta keskustelusta mulle jäi ehkä päällimmäisenä mieleen, kun joku mainitsi, että jälkihuollon asiakas jää herkästi yksin ja oman onnensa nojaan, jos se “pärjää liian hyvin”. Samalla tuotiin esiin sitä, että jollekin se oma sosiaalityöntekijä ja/tai sosiaaliohjaaja on se ainoo ja lähin aikuinen siinä itsenäistymisen kynnyksellä. Mites siinä sitten käy, jos sille käy niinku mulle? Kyllä mäkin näennäisesti pärjäsin, mut olisko se riittäny, jos en ois saanu vapaaehtosta tukihenkilöä? Tuskin.

Toisena asiana mulle jäi mieleen, kun siellä mainittiin ettei kaikki nuoret edes tiedä, että niillä on oikeus jälkihuoltoon. Ja jos tietävät, eivät tiedä mihin kaikkeen heillä on oikeus ja jää sen takia ehkä ilman tarvitsemiaan palveluita.

Voisin kirjottaa näistä asioista pitkiä pätkiä, mutta kukaan ei jaksais sitä kaikkea lukea. Mä kiteyttäisin tän koko pohdinnan siihen, että meidän nuorilla on iso rooli tässä yhteiskunnassa. Eihän jätetä niitä yksin, eihän? Me voidaan jokainen tehdä jotain sen eteen, että tietoisuus näistä asioista leviää ja apua on saatavilla. Me kaikki voidaan auttaa.

Ja hei sinä nuori, joka oot itsenäistymässä, ei sun tarvii jäädä yksin. Säkin voit saada oman tukihenkilön. Sitten sulla olis ainakin se yks turvallinen ja luotettava aikuinen, joka näkee kyllä, jos sulla ei mee kaikki hyvin. Sen toimiston sossun ei tarvii olla sun ainoa aikuinen tai ainoa tuki! Sä ja muutkin itsenäistyvät ansaitsette turvallisen tukiverkoston!

Tekstin on kirjoittanut EHJÄ ry:n Omilleen -toiminnan kokemusasiantuntija.