Ilman huoltajaa alaikäisinä turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet nuoret elävät kahden kulttuurin ja erilaisten ulkoisten odotusten vaikutuspiirissä. He yrittävät sopeutua uuden elinympäristönsä olosuhteisiin ja odotuksiin pyrkien samalla säilyttämään yhteyden omiin juuriinsa ja kulttuuriperimäänsä. Lähtömaassa asuvan primääriperheen rooli nuorten elämässä on usein maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta merkittävä. Nuorten elämänkulkua Suomessa ohjaavatkin heidän omien tavoitteidensa ohella niin perheenjäsenten näkemykset kuin ympäröivän yhteiskunnan asettamat raamit ja odotukset. Jotta nuoret saisivat tiukemman otteen oman elämänsä ohjaksista, tarvitaan sosiaalialan ammattilaisten taholta osallistavaa, nuorten omaan toimijuuteen panostavaa kohtaamista.

 

Tukea ja ohjausta itsenäiseen elämään

 Alaikäisinä turvapaikanhakijoina ilman huoltajaa Suomeen tulleet 18-20-vuotiaat nuoret ovat osassa Suomen kuntia oikeutettuja kotoutumislain mukaisen jälkihuollon palveluihin. Jälkihuoltoa voidaan toteuttaa kunnan omana toimintana tai palveluntuottajilta ostettuna palveluna. Tarkoituksena on turvata nuorten arjen sujuminen sekä edistää heidän kotoutumistaan. Toistaiseksi kotoutumislain mukaisen jälkihuollon palveluiden järjestäminen on kunnille vapaaehtoista toimintaa. Hallituksen eduskunnalle esittämä uusi laki kotoutumisen edistämisestä kuitenkin asettaisi vahvempia velvoitteita kyseisten palveluiden toteuttamiseksi maan laajuisesti.

 Yksi jälkihuoltoikäisille nuorille tuetun asumisen palveluita jo pitkään tarjonnut taho on Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry. Järjestön tarjoama tuetun asumisen palvelu on tavoitteellista, nuorten osallisuutta tukevaa sosiaaliohjausta, joka tähtää nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn sekä heidän itsenäiseen elämään tarvitsemiensa elämänhallintataitojen kartuttamiseen. EHJÄ ry:n palveluiden piirissä oli marraskuussa 2019 yhteensä noin 170 ilman huoltajaa tullutta nuorta.

 

Voimavaroilla ja resilienssillä tavoitteelliseen toimijuuteen

 Ilman huoltajaa tulleilla nuorilla on elämänhistoriassaan useita haavoittavia tekijöitä, minkä vuoksi heidät saatetaan kohdata palveluissa apua tarvitsevina uhreina. Nuorilla on kuitenkin myös paljon voimavaroja ja resilienssiä, mistä on osoituksena muun muassa heidän selviytymisensä lähtömaan haastavista olosuhteista sekä turvattomasta matkastaan Eurooppaan. Kotoutuakseen nuoret tarvitsevat uskoa omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa myös uudessa elinympäristössään. Haavoittuvuuteen keskittyvä lähestymistapa ylläpitää ilman huoltajaa tulleiden nuorten asemaa auttamisen kohteina, kun taas nuorten omaa toimijuutta korostava kohtaaminen edistää heidän yhdenvertaista osallisuuttaan yhteiskunnassa. (ks. esim. Eide & Hjern 2013; Orgocka 2012; Vella 2016.)

 Nuorten voimavarojen, resilienssin ja toimijuuden korostaminen on oleellista myös sosiaalipalveluiden tavoitteellisuuden näkökulmasta. Ryanin ja Decin (2016) mukaan ulkopuolelta tulevat tavoitteet eivät motivoi ihmistä toimimaan, ellei hän ole vapaasta tahdostaan sitoutunut asetettuihin tavoitteisiin ja koe kykenevänsä niitä saavuttamaan (Ryan & Deci 2016: 129–130, 150). Tästä näkökulmasta nuorten osallistuminen tukisuhteensa tavoitteiden ja toteutussuunnitelman laatimiseen on ehdoton lähtökohta palvelun tuloksellisuudelle. Tavoitteisiin päästään nuorten omaehtoista tavoitteenasettelua ja pyrkimyksiä tukemalla.

 

Omaehtoista tavoitteenasettelua opettelemassa

EHJÄ ry:n Keski- ja Länsi-Uudenmaan toimipisteiden asiakasnuoria haastateltaessa ilmeni, että nuorten tavoitteisiin vaikuttavat osaltaan niin yhteiskunnalliset kuin primääriperheeseen liittyvät tekijät. Esimerkiksi opinto- ja urapolkujen valintaan vaikuttavat opiskeluajalle saatavissa oleva taloudellinen tuki, kotoutumisajan kesto sekä perheenjäsenten näkemykset valitun ammatin soveltuvuudesta nuorelle. Uuden elinympäristön rakenteelliset tekijät kannustavat ilman huoltajaa tullutta nuorta kielen opiskeluun ja työllistymiseen, kun taas perheenjäsenten toiveena on nuorten korkeakoulutus ja arvostettu ammatti esimerkiksi lääkärinä tai rakennusinsinöörinä.

Nuoret itse ajattelevat omaavansa hyvät omaehtoisen valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuudet. He kuitenkin neuvottelevat perheenjäsentensä kanssa opintopolkuun, ammatinvalintaan ja perheen perustamiseen liittyvistä asioista. Voidaan olettaa, että yhteisöllisistä kulttuureista lähtöisin olevat nuoret ovat taipuvaisia asettamaan itselleen tavoitteita, jotka vastaavat yhteisön odotuksiin (ks. esim. Oettingen & Sevincer & Gollwitzer 2008). Haastatteluissa esiin noussut nuorten ja heidän perheenjäsentensä odotusten yhteneväisyys on siis osittain selitettävissä sillä, että nuoret omaksuvat vanhemmiltaan tulevia ulkoisia tavoitteita omikseen.

Lähtömaan yhteisön odotukset voivat motivoida nuoria toimimaan, mutta ne eivät välttämättä ole nuorten uudessa elinympäristössä toteuttamiskelpoisia tavoitteita. Esimerkiksi perheen toiveet nuoren lääketieteen tutkinnosta voivat olla liian kunnianhimoisia otettaessa huomioon, että useat turvapaikanhakijoina tulleet nuoret aloittavat koulutiensä vasta Suomeen tultuaan. Kotoutumisaika ja sen myötä työttömyysetuudella tuetut opinnot kuluvat loppuun jo peruskoulun oppimäärää suoritettaessa. Nuoret suunnittelevatkin pitävänsä toisen asteen ja jatko-opintojen välissä joitain välivuosia tehdäkseen töitä ja säästääkseen rahaa myöhempiä opintojaan varten. Pitkän tähtäimen tavoitteet kaipaavat rinnalleen saavutettavissa olevia, asteittaisia tavoitteita.

Nuorten haasteena on suhteuttaa aiemmin omaksumansa kulttuurin ja arvojen mukaiset tavoitteet uuteen elinympäristöön sopiviksi. Lisähaasteena on Suomen yksilökeskeiselle kulttuurille ominainen tapa määritellä saavutukset ihmisen henkilökohtaisten tavoitteiden kautta (ks. esim. Oettingen & Sevincer & Gollwitzer 2008). Suomessa ilman huoltajaa tulleet nuoret joutuvat siis opettelemaan itselleen entuudestaan vieraan lähestymistavan tavoitteenasetteluun.

 

Onnistumisen kokemukset motivaation lähteinä

Nuorten kanssa asetettujen tavoitteiden tulee olla toteuttamiskelpoisia. Saavutettavissa olevien tavoitteiden myötä nuoret saavat onnistumisen kokemuksia ja heidän uskonsa omiin kykyihinsä kasvaa. Samalla vahvistuu motivaatio uusien päämäärien tavoitteluun. Uudessa elinympäristössä saavutetut onnistumisen kokemukset ovat omiaan lisäämään nuorten luottoa ympäristön tukeen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Usko henkilökohtaisiin kykyihin ja mahdollisuuksiin sekä ympäristön tukeen ovat myös yksilön toimijuuden rakennuspalikoita. Toimijuus toteutuu ihmisen tullessa tietoiseksi omista toimintavalmiuksistaan. (Nussbaum 2011: 20–25.) Haastatellut nuoret nostivat esiin onnistumisen kokemuksiaan. Peruskoulun päättötodistuksen saaminen, työllistyminen ja urheilumenestys ovat esimerkkejä nuorten arvokkaina pitämistä saavutuksista. Henkilökohtaiset saavutukset ja tulevaisuuden toiveet kuvastavat heidän uskoaan omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa saavuttaa asettamansa tavoitteet. Nuoret korostavat olevansa oman elämänsä tavoitteellisia toimijoita.

Uuden elinympäristön vieras kieli ja kulttuuri sekä epävarmuus tulevasta haastavat kuitenkin ilman huoltajaa tulleiden nuorten omaehtoisuuden ja kyvykkyyden kokemuksia. Kielen ja kulttuurin oppiminen on hankalaa ilman suomalaisia ystäviä. Nuorten verkostot Suomessa koostuvat haastatteluiden perusteella pääosin muista maahanmuuttajataustaisista nuorista sekä eri palvelu- ja tukitahoista. Kontaktit suomalaisiin ovat siis pääosin muodollisia, määräaikaisia tukisuhteita. Nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden ja toimijuuden toteutuminen edellyttää kuitenkin verkostoitumista kantaväestön kanssa. Tavoitteisiin on hankala päästä yhteiskunnan syrjältä.

Toinen nuorten omaehtoisuutta ja kyvykkyyden kokemusta haastava seikka on huoli primääriperheen tilanteesta. Osa nuorista kokee olevansa kiitollisuuden velassa heidät Eurooppaan lähettäneille perheenjäsenilleen ja haluaa vastavuoroisesti tukea lähtömaan niukemmissa olosuhteissa asuvia läheisiään. Perheen tilanteeseen vaikuttaminen on kuitenkin Suomesta käsin vaikeaa.

 

Sosiaalialan ammattilaiset nuorten taustajoukoissa

Ilman huoltajaa Suomeen tulleiden nuorten parissa toteutettava sosiaaliohjaus on tavoitteellista, nuorten omaa osallisuutta ja toimijuutta tukevaa työtä. Nuoret ovat osallisia aina tukisuhteen tavoitteiden laatimisesta lähtien. Tavoitteiden asettamisprosessiin kuitenkin vaikuttavat niin nuorten kulttuuriperimä kuin heidän kantamansa huoli perheenjäsentensä hyvinvoinnista. Omaehtoinen tavoitteenasettelu on motivoitumisen näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää, mutta yhteisöllisistä kulttuureista tuleville nuorille yksilökeskeinen tavoitteellisuus voi olla myös vierasta ja haastavaa.

Nuorten kanssa työskentelevät sosiaalialan ammattilaiset voivat tukea nuorta henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisessa ottamalla huomioon ulkoiset, nuorten tavoitteisiin vaikuttavat tekijät. Lähtömaassa asuvan perheen näkökannasta ja vaikutuksista nuorten päätöksentekoon on syytä keskustella, jotta voidaan varmistaa, että nuoret itse ovat motivoituneita tavoittelemaan heille asetettuja tavoitteita. Huoli voi peittää positiiviset kokemukset ja tarjoutuvat mahdollisuudet alleen (Isola ym. 2017: 18), joten perheenjäsenistään huolta kantavat nuoret tarvitsevat tukea ja ohjausta heidän omat voimavaransa huomioivassa tavoitteenasettelussa.

Sosiaaliohjaajat voivat myös toimia kulttuuritulkkeina tavoitteiden realistisuutta arvioitaessa. Yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien esittely sekä mahdollisten haasteiden pohtiminen on tärkeää, jotta nuoret voivat tehdä omaa elämänkulkuaan koskevia tietoisia valintoja ja asettaa itselleen tavoitettavissa olevia päämääriä. Onnistumisen kokemuksia voidaan synnyttää pilkkomalla pitkän tähtäimen tavoitteet pienemmiksi, asteittain saavutettaviksi osatavoitteiksi. Samalla voidaan rakentaa ilman huoltajaa tulleiden nuorten voimavarojen, onnistumisten ja saavutusten varaan rakentuvaa, positiivista elämäntarinaa.

Kirjoitus perustuu Emmi Okaforin, Tavoitteena toimijuus: ilman huoltajaa tulleet nuoret oman elämänsä ohjaksissa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Lähteet                        

Eide, Ketil & Hjern, Anders 2013. Unaccompanied refugee children - vulnerability and agency. Acta Paediatrica. 102 (7): 666–668.

Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. THL. Työpaperi 33/2017. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135356/URN_ISBN_978-952-302-917-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Luettu 27.10.2019.

Nussbaum, Martha 2011. Creating Capabilites. The Human Development Approach. Cambridge, Massachusetts and London, England: Harvard University Press.

Oettingen, Gabrielle & Sevincer, A. Timur & Gollwitzer, Peter M. 2008. Goal Pursuit in the Context of Culture. Teoksessa Sorrentino Richard M. & Yamaguchi, Susumu (toim.): Handbook of Motivation and Cognition Across Cultures. San Diego, Kalifornia: Academic Press. 191–211.

Orgocka, Aida 2012. Vulnerable Yet Agentic: Independent Child Migrants and Opportunity Structures. Teoksessa Orgocka, Aida & Clark-Kazak, C. (toim.): Independent Child Migration – Insights into Agency, Vulnerability, and Structure. New Directions for Child and Adolescent Development 136. 1–11.

Ryan, Richard M. & Deci Edward L. 2016. Self-Determination Theory: Basic Psychological Needs in Motivation, Development, and Wellness. New York: Guilford Publications.

Vella, Kyle 2016. Power, paternalism and children on the move. Journal of International Humanitarian Action. 1 (3). 1–12. Saatavana osoitteessa: <https://jhumanitarianaction.springeropen.com/track/pdf/10.1186/s41018-016-0003-y> Luettu 16.10.2018.