”… ei silleen välttämättä ole tai ei ole saanut niin hyviä kortteja tähän elämään verrattuna niinku muihin oman ikäisiin, että tavallaan että… ja sekään ei mun mielestä ole itsestäänselvyys, että kaikilla olisi se perhe, joka auttaa, tukee… että se jälkihuolto voi jollekin olla se niinku tuki ja turva, joka ehkä saattaa joillakin tulla perheen kautta, mutta kaikille se ei ole itsestäänselvyys.” (lastensuojelun kokemusasiantuntija)

Pro gradu -tutkielmani ”Se on hassu tilanne, et sä teet sun tulevaisuutta tajuamatta yhtään et sä teet sitä…” Lastensuojelun jälkihuolto tulevaisuuden kenttien pääomien kasvualustana – paikallistuu tämän hetkiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen Suomessa. Nykyinen hallituskoalitio on heikentänyt nuorten ja nuorten aikuisten palveluita yleisellä tasolla osana hallitusohjelman mukaista valtiontalouden säästöohjelmaa. Säästötoimet kohdentuvat myös erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin sijais-huollosta itsenäistyviin nuoriin.

Lakimuutos lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskusta 25 vuodesta 23 vuoteen astui voimaan 1.1.2024. Tällä hetkellä eletään puolen vuoden siirtymäaikaa, joka tarkoittaa sitä, että 30.6.2024 oikeus lastensuojelun jälkihuoltoon päättyy kaikilta 23 vuotta täyttäneiltä jälkihuollossa olevilta nuorilta. Lastensuojelun ikärajan laskusta tekee poikkeuksellisen ja eettisesti huomionarvoisen se, että lakimuutokset jälkihuollon ikärajasta ovat tapahtuneet kahdella peräkkäisellä hallituskaudella. Jälkihuolto päättyy siten 23 vuoteen monelta nuorelta, jotka ovat luottaneet jälkihuollosta saatavaan aikuistumisen tukeen 25 vuotiaaksi (1.1.2020 lakimuutos jälkihuollon ikärajan nostosta 25 vuoteen).

Suomessa itsenäistyy vuosittain noin 1500 sijoitettua lasta (HE 71/2019 vp). Lastensuojelulaki asettaa hyvinvointialueille velvoitteen jälkihuollon järjestämisvastuusta sijaishuollosta itsenäistyville nuorille. Lastensuojelun jälkihuolto on nuoren yksilöllisiin tarpeisiin kohdentuvaa tukea. Sen keskiössä ovat nuoren tulevaisuuden tavoitteet, joiden saavuttamista pyritään jälkihuollon palveluilla ja tukitoimilla osaltaan mahdollistamaan ja turvaamaan. Jälkihuollon tavoitteena on ensisijaisesti tukea nuorta tilanteessa, jossa nuorelta mahdollisesti puuttuu läheisten ihmisten muodostama tukiverkosto, jolta nuori saisi tukea, apua ja ohjausta siirtymässä nuoruudesta itsenäiseen aikuisuuteen. (Aaltonen & Heikkinen 2013, 202; THL, Lastensuojelun käsikirja.)

Nuoruus lomittuu tutkimuksessani jälkihuoltoon elämänvaiheena, ilmiönä ja yhteiskunnallisena kontekstina. Siirtymää aikuisuuteen tarkastellaan pitkälti itsenäistymisenä ja elämänhallinnan lisääntymisenä, mikä on yhteiskunnan erilaisten instituutioiden tukemaa mutta myös määrittämää (Aaltonen & Heikkinen 2013, 198). Nuorten kokemat vaihtoehtoiset tulevaisuudennäkymät kytkeytyvät aina resursseihin. Resurssit ilmenevät vallitsevissa paikallisissa olosuhteissa, mutta niitä raamittavat myös sosiaaliset ja yhteiskunnalliset kontekstit. (Tolonen & Aapola-Kari 2021, 119.)

Tutkimusaineistoni muodostuu kuuden lastensuojelun kokemusasiantuntijan avoimesta haastattelusta, joiden jälkihuolto-oikeus oli päättynyt 21 vuoden ikään. Haastatteluhetkellä kokemusasiantuntijat olivat 25–30 vuotiaita ja he reflektoivat ikävaihetta 21–24. Tavoitteenani oli tuottaa kokemuksellista tietoa siitä, millaisena jälkihuolto ja siihen lomittuva nuori aikuisuus näyttäytyvät jälkimodernissa yhteiskunnassa sekä jälkihuollon mahdollisuuksista turvata nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia luoda tavoiteltavaa aikuisuutta.

Tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen muodostavat ranskalaisen sosiologi Pierre Bourdieun pääoman, habituksen ja kentän käsitteet. Jäsennän tutkielmassani lastensuojelun jälkihuollon palvelut ja tukitoimet sisällöllisesti kulttuuriseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen pääomaan. Tulkitsen Bourdieun habituksen identiteettiä laajemmaksi käsitteeksi, joka kuvaa koko ihmisen olemassaolon muotoa ja tapaa (Bourdieu 1999; Garrett 2018). Habitus on sekä annettu että otettu asema, joka määrittää nuoren asemoitumista suhteessa hänen itseensä ja muihin. Bourdieun kentän käsite puolestaan havainnollistaa nuoren aikuisen toimintaympäristöä elämiskenttinä, tavoiteltavina sosiaalisina tiloina. Elämiskentät ovat nykyhetkessä, mutta myös tulevaisuudessa.

Jälkihuolto paikallistuu nuoren kehityksen kannalta haastavaan ajanjaksoon, jossa hän elää vahvasti nykyhetkeä ja yhteiskunta painottaa tulevaisuutta. Jälkihuollossa lomittuvatkin nykyhetken pääomat ja niiden kasvattamisen (tietynlainen) välttämättömyys halutuille tulevaisuuden elämiskentille kiinnittymisen edellytyksenä. Haastateltujen nuorten aikuisten kokemuksissa ikävaiheen habitus sekä suhde pääomiin ja elämiskenttiin näyttäytyvät monella tapaa jäsentymättöminä. Mutta sitä on myös nuoren aikuisuuden ikävaihe itsessään: jäsentymätön ja rajoiltaan häilyvä.

Tutkimuksessani nuorten aikuisten kokemukset ja merkitykset rakentuivat habituksen, pääomien, elämiskenttien ja yhteiskunnan rakenteiden välisessä (dynaamisessa) vuorovaikutuksessa. Pääomien vaikutustasoja nuoren henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan, asemoitumisesta elämiskentille ja kiinnittymisestä yhteiskuntaan voidaan tarkastella erillisinä kerroksina. Ne muodostavat kuitenkin yhtenäisen merkityskokonaisuuden, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kokemuksille annetut, otetut tai niissä syntyvät välilliset merkitykset muodostavat edellytyksen elämiskentille ja yhteiskuntaan kiinnittymiselle.

Merkityssuhteissa oli havaittavissa myös uhkia sille, että yhteiskunta osoittaa nuorille ennalta määriteltyä kulttuurista pääomaa. Koulutusyhteiskunnassa opiskelun itseisarvo kääntyy itseään vastaan jos nuoret aikuiset päätyvät kerryttämään kulttuurista pääomaa pakotetusti, jolloin pääoma ei ole enää varsinaisesti resurssi. Yhteiskunnan diskursseista muodostuvat annetut ja välitetyt merkitykset luovat myös perustan mahdolliselle luokkayhteiskunnan toisintamiselle. Nuorten päätyminen tai joutuminen sellaisille tulevaisuuden elämiskentille, jotka eivät vastaa heidän toiveitaan eivätkä siten ole haluttuja kenttiä, voivat muodostua esteeksi nuoren yhteiskuntaan kiinnittymiselle ja aidolle osallisuudelle yhteiskunnassa. Ikävuodet 21–24 todentuvatkin tutkimuksessani tulevaisuuden elämiskentille kiinnittymisen ja pääomien keräämisen kannalta ratkaiseviksi. Ikäkauden vaikutus nuoren myöhempään aikuisuuteen on vahvasti määrittelevä, kuten eräs nuori aikuinen kuvaa:

”Et sitä jotenkin värittää sitä ajanjaksoa tosi paljon semmonen, et se mitä sä teet näinä vuosina, mitä sä saat kasaan näinä vuosina niin se määrittää sen sun elämänlaadun todella merkittävällä tavalla vuosina sen jälkeen.” (lastensuojelun kokemusasiantuntija)

Yhteiskunnallisella kentällä nuoren aikuisuuden elämänvaihe on täynnä valinnanmahdollisuuksia, jotka voivat olla joko todellisia tai näennäisiä. Yksilöllinen identiteetin muodostusprosessi voi jättää orastavan aikuisuuden identiteetin vaillinaiseksi tai suunnata identiteettiprosessia yhteiskuntalähtöiseksi, mikäli nuorella aikuisella ei ole mahdollisuutta rakentaa identiteettiä sosiaalisissa verkostoissa tai hänellä ei ole kulttuurista pääomaa, jonka kautta hakea suuntaa omille valinnoilleen. Jälkihuolto voi olla hyvin merkityksellisessä roolissa nuoren aikuisuuden ikävaiheessa juuri tulevaisuuden näkökulmasta. Jälkihuollossa voidaan turvata sekä nuoren aikuisen nykyhetken resursseja että kasvattaa tulevaisuuden elämiskentillä tarvittavaa pääomaa.

Tutkimukseni paikallistuu niihin yhtymäpintoihin, joissa teoria, tutkimus ja kokemusasiantuntijatieto kohtaavat ja merkityksellistävät toinen toisiaan. Jälkihuollon tutkimuksessa ja kehittämisessä kokemustieto ja kokemusasiantuntijuus ovat ensisijaisen tärkeässä asemassa, sillä jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten ja nuorten aikuisten kokemuksellinen todellisuus on jälkihuollon laadun ja vaikuttavuuden todellinen mittari.

Lastensuojelusta ja erityisesti jälkihuollosta tuotettava tutkimustieto on välttämätöntä, sillä tieteellisellä tiedolla voidaan vahvistaa tai kyseenalaistaa yhteiskunnallista päätöksentekoa, lainsäädäntöä ja vallitsevaa arvomaailmaa. Talouteen painottuvassa päätöksenteossa yhteiskunnallisen tutkimuksen on löydettävä käsitteitä ja teorioita, jotka ovat suhteutettavissa yhteiskunnassa vallalla olevaan politiikkaan ja arvomaailmaan. Silloin yhteiskuntatieteellinen ja sosiaalinen näkökulma saavat tosiasiallisen mahdollisuuden vaikuttaa laajemmin yhteiskunnassa ja sen rakenteissa.

Outi Hokkanen

Kirjoittaja on Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry:n entinen työntekijä, joka työskentelee tällä hetkellä asiantuntijana Lapin yliopistolla Jäkälä – Jälkihuoltopalveluiden kehittäminen Lapissa -hankkeessa.

”Se on hassu tilanne, et sä teet sun tulevaisuutta tajuamatta yhtään et sä teet sitä…” Lastensuojelun jälkihuolto tulevaisuuden kenttien pääomien kasvualustana – Pro Gradu -tutkielma on luettavissa La-pin yliopiston Lauda -tietokannasta: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061351991

Käytetyt lähteet:

Aaltonen, Sanna & Heikkinen, Alpo 2013: Nuoret lastensuojelussa. Teoksessa Bardy, Marjatta (toim). 2013: Lastensuojelun ytimissä. Juvenes Print. Tampere. 197–208.

Bourdieu, Pierre 1999: Structures, Habitus, Practices. Teoksessa Elliot, Anthony (toim.) 1999: The Blackwell Reader in Contemporary Social Theory. TJ International, Padstow, Cornwall. 107–118.

Garrett, Paul Michael 2018: Social Work and social theory: Making connections. 2nd edition. Policy Press. Bristol.

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lastensuojelulain ja lastensuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta (HE 71/2019 vp).

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Lastensuojelun käsikirja. Jälkihuolto. https://thl.fi/fi/web/lasten-suojelun-kasikirja/tyoprosessi/jalkihuolto.

Tolonen, Tarja & Aapola-Kari, Sinikka 2021: Nuorten toisen asteen koulutusvalinnat: pääomat, strategiat ja koulutuksellisen arvon muotoutuminen. Sosiologia: Westermarck-seuran julkaisu, 58(2), 117–133.